Kuinka tunnistaa oma kuormitus?
5 merkkiä kuormittumisesta

On täysin inhimillistä pohtia, milloin omat huolet ovat sellaisia, että niistä olisi hyvä puhua jonkun kanssa. Usein avun hakeminen tulee mieleen vasta silloin, kun olo on jo pitkään ollut raskas, tai silloin kun läheiset alkavat huolestuneena kyselemään, onko kaikki ok.
Seuraavat merkit voivat auttaa tunnistamaan hetken, jolloin keskustelu ystävän, ammattilaisen tai muun luotettavan ihmisen kanssa voisi keventää taakkaa ja tuoda selkeyttä arkeen.
1. Mieli on jatkuvasti raskas. Huomaatko, että suru, ahdistus tai ärtymys on lähes koko ajan läsnä, eikä helpota levolla tai ajan kulumisella? Jos alakulo jatkuu viikkoja tai kuukausia, etkä tunnista selkeää syytä tai keinot helpottaa oloa loppuvat, on hyvä pysähtyä ja puhua asiasta. Usein ihmiset ajattelevat, että tietty synkkyys ja alakulo kuuluvat elämään. Tottakai kuuluvat, mutta kuinka pitkään niiden tulisi olla osa jokapäiväistä arkea?
Suomalaiset ajattelevat, että potevat kevät-, kesä-, syys- ja kaamosmasennusta. Eli toisinsanoen, oikeutamme itsellemme huonon olon ajatuksella, että näin kuuluu tuntea. Entä jos sinulla olisi mahdollisuus voida paremmin?
2. Uni ja jaksaminen ovat selvästi heikentyneet. Vaikeus nukahtaa, yölliset heräilyt tai jatkuva väsymys voivat kertoa siitä, että mieli käy ylikierroksilla. Jos uni ei palaudu, arjen hoitaminen alkaa tuntua ylivoimaiselta ja keskittyminen on hankalaa, keskustelu ulkopuolisen kanssa voi auttaa purkamaan kuormitusta.
Masennus ja stressi vaikuttavat helposti uniimme. Saatamme pyöriä sängyssä ja pohtia, mitä se naapurin kissa ajattelee, kun kompastuimme viime viikolla pihatiellä, tai muuta yhtä typerää.
Naisilla univaikeudet mielletään "asiaan kuuluvaksi" tai "iän mukanaan tuovana haasteena". Tiesitkö, että esivaihdevuosioireissa uniongelmat saattavat olla ensimmäinen oire? Ja alkaa jo kolmekymppisillä? Meillä kaikilla on oikeus palauttavaan ja riittävään uneen.
3. Et enää jaksa asioita, joista ennen pidit. Kun harrastukset, sosiaaliset tilanteet tai pienet arjen ilot eivät tunnu miltään, kyse voi olla uupumuksesta tai mielialan laskusta. Jos vetäydyt yhä useammin ja perut menoja, koska et vain jaksa, on tärkeää kertoa tuntemuksista jollekin luotettavalle. Usein vetämättömyys laitetaan stressin piikkiin, tai huonosti nukutun yön. Ja saattaa käydä niin, että huomaat jääneesi yksin, koska ystäväsi eivät enää viitsi kysyä sinua mukaan, ajatellen että kieltäydyt kuitenkin. Entäpä jos et odottaisi yhteydenottoa, vaan laittaisit viestin ja kysyisit kuulumisia?
4. Olet jatkuvasti kireä tai ärtynyt läheisille. Huomaatko räjähtäväsi pienistä asioista tai vetäytyväsi riitojen pelossa? Kun sisäinen paine kasvaa, se purkautuu helposti läheisiin. Jos oma reagoiminen tuntuu vieraalta tai hallitsemattomalta, keskustelu voi auttaa ymmärtämään tunteiden taustaa ja löytämään lempeämpiä tapoja toimia. Usein tästäkin ajatellaan, että naisten kuuluu olla ajoittain "hormonihirviöitä", että tietty impulsiivisuus kuuluu asiaan. Asia ei kuitenkaan ole näin. Kuormitus kiristää pinnaa ja mitä enemmän kuormitusta on, sitä kireämmällä pinna on jo valmiiksi. Kuullostaako tutulta?
5. Ajatukset pyörivät samoissa huolissa etkä löydä ulospääsyä. Jos mieli jauhaa samoja pelkoja, syyllisyyttä tai riittämättömyyden tunteita, voi olla vaikea nähdä tilanteeseen uusia näkökulmia yksin. Toisen ihmisen kuunteleva läsnäolo ja kysymykset voivat avata solmuja ja tuoda toivoa, vaikka tilanne ei heti muuttuisi. Ainakin saat omaan elämääsi uutta näkökulmaa. Itse tykkään miettiä asiaa niin, että jos kärpänen katossa katsoisi toimintaani, näyttäisikö tilanne samalta?
Jos tunnistat itsesi useammasta kohdasta, et ole yksin. Ajoissa haettu apu on aina parempi kuin liian myöhään haettu. Puhuminen ei tarkoita, että olisit heikko tai epäonnistunut – päinvastoin, se on merkki rohkeudesta ja halusta pitää huolta itsestäsi.
Sinä olet tärkeä <3
