Paluu arkeen

Koulut alkoivat tällä viikolla ja varmaankin aika monessa perheessä paluu arkeen on ollut kaikkea muuta, kuin sujuvaa. Ehkäpä teillä saa herätellä lapsia useampaan otteeseen?
Tai aamulla töissä mietit, onkohan ne kakarat kouluun lähteneet? Illalla teini kiukkuaa siitä, ettei sitä tiettyä paitaa ole vieläkään pety, eikä huomiselle ole mitään päälle puettavaa ("en lähde kouluun, kun ei ole vaatteita").

Vanhemmilla alkaa kalenterin sumpliminen, kun pitää saada kaikki palaverit, työmatkat, lasten harrastukset, isännän kalareissut ja emännän joogat mahtumaan kalenteriin, puhumattakaan Martta-mummin syntymäpäiväjuhlista.

Arjen alkaminen ja rutiinit tuovat turvaa. Kuitenkin noiden rutiinien luominen ja niiden vakauttaminen arkeen eivät välttämättä suju niin helposti, kuin ajattelisi. Lapsilta saattaa tulla vastarintaa ja äänekkäitäkin vastaväitteitä. Olet kuitenkin vanhempi ja vanhemman tehtävä on luoda turvallinen arki lapsille. Joku sanoi joskus, että ihmisen on maistettava ruokaa 7 kertaa, ennenkuin voi sanoa pitääkö siitä. Ja tehtävä 30 toistoa, ennenkuin voi sanoa hallitsevansa asian, Se, että saa lapset tekemään asiaa 30 kertaa, on jo loistosaavutus. Mikäli olet joskus onnistunut tässä, voit taputtaa itseäsi olalle, Jos et, muista että harjoitus tekee mestarin. Sinulla on varmasti pidempi pinna ja enemmän tahtoa ja pettymyksensietokykyä, kuin lapsellasi.

Perhetyöntekijänä olen kohdannut paljon tilanteita, joissa lapset sanoittavat sitä, että vanhempi kyllä antaa periksi, kun tarpeeksi jankkaa. Pyydänkin sinua vanhempana pysähtymään ja pohtimaan; kuka teidän talossanne saa tahtonsa läpi?

Tuollainen jankkaaminen ja kinuaminen on kaikille väsyttävää. Perheen auktoriteetti on yleensä se, joka sanoo viimeisen sanan, eikä hänen tarvitse selitellä kantaansa. Kuka teillä pitää tätä titteliä hallussaan? 

Olen myös kohdannut niitä tilanteita, joissa vanhemmat ovat kuormittuneita ja vaikuttavat luovuttaneilta, on helpompi suostua ja antaa periksi, kuin tapella viikkokausia asiasta. Joskus on hyvä suostua kompromisseihin ja tehdä molempia tyydyttävä ratkaisu. Lapset/ nuoren ei tule kuitenkaan aina saada tahtoaan läpi. Ai miksi? Siksi, koska elämään kuuluu pettymyksiä ja koti on turvallinen ympäristö harjoitella elämää varten. 

Samasta syystä tulee lasta ja nuorta osallistaa perheen arkeen ja kotitöihin. Kun jälkikasvu on saanut opetella kotona arjen taitoja, voi vanhempi hyvällä omatunnolla laskea hänet maailmalle, Tiedän, joskus vain pääsee helpommalla, kun vie itse sen roskapussin. Muttei se muksu opi, jollet sitä opeta. Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat omilleen muuttaessa ensimmäisen viikon aikana googletelleet kuinka pyykkikone toimii tai kuinka perunat keitetään. Tai käyneet kaupasta mikroaterioita siksi, etteivät yksinkertaisesti osaa laittaa ruokaa.

Vanhempana voit järjestää perheen yhteistä aikaa vaikka kokkauksen merkeissä. Lapsi oppii perustaitoja ja pääset hieman helpommalla (ehkä asia ei näin oikeasti ole, mutta kuvittele että se helpottaa omaa työmäärääsi) osallistamalla lapsukaisen pilkkomaan kasviksia. Yhteinen tekeminen vahvistaa perhesiteitä ja tekemisen lomassa voi keskustelu ajautua ihan uusille urille. Ehkä teinisi alkaakin puhua kavereista ja kotsantunneista keskittyessään tekemään käsillään?

Jos sinusta yrityksistä huolimatta tuntuu, ettei yhteinen arki ota sujuakseen, voi terapiasta olla apua. Myös oman kunnan perhetyöstä saa konkreettisia neuvoja arkeen.