Blogi

Blogi

Kaikilla meillä on vaikeita hetkiä. Silloin, kun ihmisellä on vaikeaa, saattaa tuntua, ettei vain yksinkertaisesti enää jaksa. Ettei kukaan välitä ja että on aivan yksin.
Ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä. Tämä on kirjoitettu meidän epigenetiikkaan. Silloin, kun elimme luolissa oli muiden läsnäolo meille elämisen ehto. Tämä piirre meissä...

Motivaatio

31.07.2025

Näin syksyn kynnyksellä ja koulujen alkaessa on hyvä ottaa puheeksi motivaatio.

Pelko on luonnollinen, biologinen reaktio uhkaan tai vaaraan. Se on elintärkeä selviytymismekanismi, joka auttaa meitä suojautumaan vaarallisissa tilanteissa. Pelko voi olla hetkellinen ja häviää, kun tilanne on ohi.

Erilaiset läsnäolo- ja mindfulness-harjoitukset esiintyvät sekä itsehoito-oppaissa, että alan kirjallisuudessa. Näissä harjoituksissa tarkoitus on kuunnella omaa kehoa, hyväksyä keho ja lisätä tunnetaitoja. Harjoitukset auttavat esimerkiksi ajatusten pysäyttämisessä, vireystilan säätelyssä ja helpottavat muun muassa nukahtamista. Harjoituksia voi...

Monet meistä kokevat ajoittain yllättäviä ja epämiellyttäviä ajatuksia, jotka voivat tuntua oudoilta tai pelottavilta. Näitä kutsutaan tunkeutuviksi ajatuksiksi, ja ne ovat yleinen osa ihmisen ajatusmaailmaa. Tällaisia ohimeneviä ajatuksia kutsutaan tunkeutuviksi ajatuksiksi. Jos ajatus aiheuttaa pelkotiloja tai ahdistusta saattaa silloin olla kyse...

Maadoittamisella voidaan tarkoittaa yksinkertaisimmillaan kykyä olla rauhallinen ja läsnä. Maadoittuminen voi tapahtua yksinkertaisten keinojen avulla, joiden tarkoitus on ottaa etäisyyttä voimakkaisiin reaktioihin ja kehoimpulsseihin.

Niin kauan kuin kehomme tuntee olonsa turvalliseksi, aivomme vastaanottavat uutta informaatiota ja luovat uutta todellisuutta. Silloin kun juutumme traumamuistoon, kadotamme kykymme uuden tiedon vastaanottamiseen ja jumiudumme elämään mennyttä todellisuutta yhä uudestaan ja uudestaan." (Van der Kolk 2003).


Y- tunnus 3466491-3

p. 04578367303